perjantai 31. lokakuuta 2014

Todays lip makeup




Heipä hei kaikki! Tänään olen saanut nukkua pitkään vihdoin pitkän työ viikon jälkeen! Kun heräsin söin kunnon aamupalan ja katselin telkkaria. Kävin tänään myös salilla ja käytiin äidin kanssa myös Myllyssä ja Ikeassa, pari juttua tuli tartuttua mukaan näytän ne täällä blogissa ehkä lähipäivinä! Halusin tänne laittaa kuvia tämän päiväisestä meikistä mutta koska meikki oli tänään ihan simppeli niin keskityin eniten huuliin.


Halusin tehdä huuleni vähän täyteläisemmän näköisiksi mutta että lopputulos on silti niin luonnollisen näköinen kun mahdollista. Aloitin rajaamalla huuleni Kicksin huultenrajaus kynällä ja sen jälkeen laitoin huulille mun uutta ihanaa YSL:n huulipunaa. Lopuksi laitoin viellä Diorin lip maximizer huulikiiltoa mikä tekee huulet juuri täyteläisen ja kimaltavan näköisiksi. 





torstai 30. lokakuuta 2014

Ostoksia laivalta

Viikko on taas kulunut ja tänään pääsin takaisin kotiin laivalta! Ihanaa olla taas kotona! Kun olin nyt nämä seitsemän päivää laivalla on siellä taphtunut vaikka mitä mutta yksi tapahtuma oli hyvin ainutlaatuinen minulle. Lauantaina olin saanut kuulla että saan meikata yhden henkilön yhdelle ryhmälle ja siinä sitten saan mikrofoniin myös kertoa vähän vinkkejä meikkaamisesta ja vähän selostaa samaan aikaan että mitä teen kun meikkaan. Luulin itse ennen että tässä ryhmässä on varmaan noin 16 henkilöä KUNNES sain sitten tietää että niitä onkin noin 46 henkilöä!? Iski pieni paniikki koska en ole ikinä tehnyt tai puhunut niin monelle ihmiselle ja varsinkin kun piti viellä meikata. Mutta kun aloitin meikkaamisen niin tuli heti sellainen tunne että tää tulee menemään tosi hyvin ja niin se menikin! Paremmin ei olisi voinut mennä ja olin jälkeenpäin itse niin shokissa siitä koska olin niin yllättynyt itsestäni että oikeasti pystyin siihen!! Tämä oli ainakin sellainen asia mikä toi mut pois mun mukavuusalueelta ja tekisin mielelläni samanlaisen jutun uudestaan jos sellainen mahdollisuus tulisi! Eli haluan teille kaikille muille sanoa ja rohkaista että jos teille tulee jotain elämässä vastaan mikä voisi tuntua siltä että sitä ei pystyisi tekemään ja mikä pelottaisi ihan älyttömästi, mutta kun sen asian on saanut tehtyä niin haluan vain sanoa että silloin on kyllä itsessään aivan voittajan tunne! 


Dior:in Lip Maximizer tuli ostettua laivalla en ostanut sen takia että se tekee huulet vähän isomman näköisiksi vaan koska se on ihan älyttömän hyvä huulikiilto! En ole ennen omistanut yhtäkään Dior:in tuotetta mutta nyt olen kyllä aivan rakastunut siihen merkkiin ja kannatan oikeasti jos haluaa ostaa jonkun hyvän huulipunan tai huulikiillon niin joskus voi kokeilla sitä vähän kalliimpaa merkkiä koska esim tämä Diorin huulikiilto pysyy tosi kauan huulissa ja vaikka sitä laittaisi tosi paksun kerroksen huuliin niin se ei muutu tahmeaksi kun liikuttaa huulia kun puhuu jos ymmärrätte mitä tässä koitan selittää. Ja huulipunat myös pysyvät paljon paremmin ja pidemmän aikaa kun ehkä vähän halvemmat merkit mutta en ole mitään halpoja merkkejä vastaan itse rakastan lumenen ja lorealalin meikkejä ja näitä muita mitä myös löytyy mutta olen siis myös kokeillut halpoja huulipunia mitkä ovat oikeasti olleet tosi hyviä ja sitten on ollut myös vähän niitä huonompia. Mutta tää huulikiilto antaa myös pienen effektin huulille että ne näyttäis isommilta ja mainitsen että sen vaikutus on vielä tehokkaampi jos viidentoista päivän ajan sitä laittaa iltaisin ennen nukkumaan menoa huulille niin silloin pitäisi näkyä ero huulissa. En ole itse viellä kokeillut mutta jossain vaiheessa on kyllä pakko itse kiinnostaa että toimiiko se oikeasti. 


Oli tottakai pakko hankkia myös Dior:ilta värillinen huulikiilto aivan ihana on tämä väri ja paljon pigmenttiä!


Tää oli myös mun ensimmäinen YSL huulipuna minkä ostin ja olen ihan täysin rakastunut tuohon sävyyn ja miten ihanan voidemainen se on huulilla ja helppo levittää.


Rakkaalle äidille ostin pieneksi lahjaksi laivalta tän Guerlainin huulipunan... ♥



RAKASTANRAKASTAN NÄITÄ KENKIÄ!!! Olen katsonut monen ihmisen blogia ja kadulla olen myös huomannut kun monella on ollut nää Timberlandin kengät päällä ja vihdoin sain itselleni hankittua noi!




Ihanaa oli päästä monen päivän jälkeen kirjoittelemaan tänne blogiin! Oikein mukavaa loppu iltaa teille kaikille! ♥





keskiviikko 22. lokakuuta 2014

I love white




Takki - BikBok
Laukku - Virosta
Paita - BikBok
Farkut - Dr.Denim
Kengät - DinSko





Viimeinen lomapäivä menossa ja huomenna onkin aikainen lähtö takaisin laivalle. Ihanaa ovat olleet nämä seitsemän lomapäivää! Tuli äsken myös annettua hyvästely suukot poikaystävälle kun tää on varmaan meille molemmille ensimmäinen kerta kun ollaan seitsemän kokonaista päivää erossa toisistamme. Ollaanhan me oltu joskus ehkä jotain viisi päivää erossa muttei ikinä kokonaista viikkoa! Tulee varmaan laivalla vähän ikävä kun jutellaan puhelimessa illalla mutta onhan tässä ainakin hyvä puoli se että tottuu olemaan erossa toisesta koska poikaystäväni lähtee tammikuussa myös armeijaan niin silloin ei tule nähtyäkkään yhtä usein kuin ennen, niin pakkohan tähän on jossain vaiheessa totuttava. Yläpuolella olikin myös kuvia tämän päiväisestä asusta, aika valkoinen vai mitä? RAKASTAN yli kaiken valkoista ja vaatteissa varsinkin! Sitä voi niin kivasti yhdistellä kullan ja hopean kanssa tai jotkut eriväriset kengät tai laukku. Mutta siis kun olen nyt seitsemän päivää poissa en pysty kirjoittelemaan tänne blogiin mitään koska laivalla ei ole nettiä mutta kirjoittelen taas viikon päästä eli nähdään silloin!

Oikein mahtavaa viikkoa teille kaikille!

















maanantai 20. lokakuuta 2014

Kolme pientä ostosta






Tällaiset kolme pientä löytöä tuli napattua mukaan kaupungilta perjantaina. Kaikki kolme olivat alennuksessa ja noi molemmat paidat mitkä on ostettu BikBokista oli maksanut ennen 19.95 €, eli oli aika kivan hintaset alennuksessa ja mikä onni oli myös että löytyi sitä pienimpää kokoa mitä yleensä ei halua löytyä. Ginasta tuli myös ostettua noi korvakorut mitkä oli ennen alennusta maksanut noin 6.95 €. Oon viime aikoina ostellut melkeen pelkästään vaatteita BikBokista, kun niillä aina vaan löytyy jotain ihania vaatteita ja rakastan myös noissa paidoissa niiden ihanaa pehmeää kangasta.

Oletteko te löytäneet jotain kivoja vaatteita alennuksesta viime aikoina? Jos on niin mitä?






lauantai 18. lokakuuta 2014

Työharjoittelu

Moikka kaikille! Toivottavasti teidän syyslomanne ovat alkaneet hyvissä merkeissä! Viime postauksestani minkä viimeksi kirjoitin oli suunilleen viikko sitten mutta miksi en ole kirjoitellut tällä kertaa niin mulla on siihen ainakin syyni! Ensiksi olin töissä tässä parisen viikkoa ja kun aiemmin myös mainitsin täällä blogissa siitä että olen saanut myös työharjoittelu paikan niin päätin että nyt voin paljastaa että missä se mun työharjoittelupaikkani on. Eli olen työharjoittelussa Viking Line Amorella:lla. Tämä oli ihan ensimmäinen kertani kun olen ollut töissä laivalla ja pakko sanoa että mua jännitti ihan hirveästi ensimmäinen päivä kun laivalle saavuin! Mutta olen niin onnellinen että valitsin työharjoitteluni juuri Amorellaan! Koko henkilökunta laivalla ovat olleet niin IHANIA ja YSTÄVÄLLISIÄ! Ja olen jopa ystävystynyt erityisen hyvin kahteen ihanaan henkilöön kenen kanssa olen saanut työskennellä spa:ssa. Olen oppinut tähän asti niin paljon! Ja jos tekisin töitä laivalla kosmetologina niin se olis kyllä aivan unelma duuni! Koska työ on hyvin vaihtelevaa, itse olen saanut työskennellä spa:ssa ja Taxfree:ssa. Olen myös hyvin onnellinen siitä etten ole tähän saakka tullut merisairaaksi koska sitä vähän pelkäsin ennen kun lähdin laivalle mutta ei muuten mitään paitsi nyt kun nousin aikaisin maihin torstai aamuna niin nämä pari päivää on ollut vähän heilahteleva fiilis. 

Olen aina unelmoinut pääseväni työharjoitteluun tai töihin laivalle ja mulla tuli vähän ongelmia matkalla ennen laivaan tuloani. Mulla oli vaikeuksia saada lääkärin todistus mikä on pakollinen jos aikoo työskennellä laivalla. Olin varannut Turussa lääkäri ajan missä sitten tarkistettiin mun näkö, kuulo, tasapaino ja muutenkin kysyttiin monta kysymystä omasta terveydestäni (eli siis ihan kaikki käytiin läpi). Kysyttiin tottakai myös sairauksista mitä mulla tietenkään ei ole paitsi sitten mainitsin että joo mulla on ollut Epilepsia noin 8 vuotta sitten. Kun kysymykset oli kysytty niin odotin sitten parisen minuuttia sitä että jos saan sen lääkäritodistuken tai en. Kun lääkäri tuli takaisin niin hän sanoi vaan "valitettavasti en voi sulle tätä lääkärintodistusta antaa". Purskahdin huoneessa heti kyyneliin koska olin niin turhautunut että miksi en muka sitä saisi olen terve kuin pukki. Mutta se johtui siitä että mulla oli ollut se Epilepsia 8 vuotta sitten niin se ei kuulemma ollut tarpeeksi pitkä aika siitä kun mulla se oli ollut viimeksi, niin lääkäri sanoi että se on niin yleinen ja vakava sairaus niin aina on olemassa riskejä että se voisi tulla takaisin. No lääkärikäynnin jälkeen olin tosi pettynyt ja surullinen koska halusin ihan oikeasti päästä sinne laivalle... Jouduttiin sitten hakemaan Trafilta poikkeuslupa hakemus. Lääkäri oli myös ilmoittanut minulle etukäteen että tää poikkeusluvan hakeminen voi kestää noin kuukausi kunnes sen saa ja eihän sitä myös pystynyt tietämään että onko se vastaus edes myönteinen vai kielteinen. Tämä oli sen takia myös aika stressaavaa koska siihen oli enään vain 3 viikkoa kunnes mun työharjoittelun pitäisi alkaa, niin kävin mielessäni ihan kaikki kysymykset läpi, mitäs jos se ei tule ajoissa? mitäs jos se lääkärintodistus onkin negatiivinen? Mitä teen jos en saa muuta työharjoittelupaikkaa?. Mutta onneksi pari viikkoa myöhemmin sain kirjekuoren Trafilta kotiin missä sitten luki että olen saanut myönteisen lääkärintodistuksen! Olin todellakin hyvin onnellinen siitä ja lopulta kaikki kääntyikin sitten parhain päin.

Postauksia ei tule varmaan nytten tulemaan siis yhtä usein juuri sen takia koske tulen olemaan laivalla töissä seitsemän päivää ja sitten olen seitsemän päivää vapaalla, eli koitan heti aina nyt kun olen vapaalla niin kirjoittella tänne blogiin! Eilen olin näkemässä yhtä kaveria kaupungilla ja käytiin myös ulkona kuvailemassa. Käytiin myös Coffee House:n kautta hakemassa meille lämpimät kaakaot kun tuolla ulkona onkin nyt vähitellen noussut pieni pakkanen. Löysin myös BikBokista kaksi ihanaa paitaa alennuksesta kuvaan ne tänne blogiin sitten vähän myöhemmin!






Takki - BikBok
Paita - Seppälä
Farkut - Dr.Denim
Laukku - Virosta
Kengät - DinSko



Oli aivan UPEA syksyinen ilma kun oltiin eilen kaupungilla! Aurinko paistoi myös niin lämpimästi kasvoille.


Haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa viikonlopun viettoa! Tästä tulikin myös vähän pidempi postaus mitä yleensä teen mutta toivottavasti pidätte silti! ♥



 

 

torstai 9. lokakuuta 2014

Red lips

Moikka ihanat pitkästä aikaa! Siitä on jo vähän yli viikko sitten kun kirjoittelin tänne viimeksi mikä on tosi harmi. Nämä kaksi viimeistä viikkoa on mulle ollut melkeen pelkkää työntekoa. Mutta parin päivän päästä se loppuu ja sitten alkaakin mun työharjoittelu jakso koulussa. Tänään ehtisin nopeasti kaverin kanssa ottaa asukuvia mutta ei kylläkään niin hirveän kauan koska mulla alko työt kahdelta päivällä. Itseasiassa mulla olis pitänyt olla vapaapäivä tänään  mutta tarvittiin kiireapulaista töihin niin tottakai lähdin! Niin harmi oli että en ehtinyt kun melkein vain 30 minuuttia nähdä yhtä kaveria ennen töitä. Kun otsikko kertoo niin mulla oli tänään myös punaista huulipunaa huulilla, mitä en ikinä melkein käytä mutta näin syksyyn se näyttää todellakin ihanalta!





Karvaliivi - Seppälä
Paita - BikBok
Vyö - Seppälä
Farkut - Dr.Denim
Laukku - Virosta
Kengät - DinSko