maanantai 29. kesäkuuta 2015

Denmark Trip Day 3

Heippa kaikki lukijat! Nyt tulee postaus kolmannesta päivästä Tanskassa (maanantai 15.6.). Sinä päivänä lähdettiin katsomaan yhtä tunnettua majakkaa (Rubjerg Knude Fyr). Hienoa tässä majakassa oli se että sen ympärillä oli täynnä hiekkaa! Tuntui ihan siltä että olisi ollut hetken aikaa jossain aavikolla. Itse olen vieläkin niin yllättynyt siitä miten Tanskassa voi olla näin hienoja paikkoja mitä voi käydä katselemassa. Monta kertaa ympäristön takia tuntui siltä että me ei ylipäätänsäkkään oltais edes Tanskassa, vaan jossain paljon PALJON kauempana! Kun olimme perillä majakan luona siellä tuuli aivan älyttömän kovaa niin itse jouduin pitämään aurinkolaseja silmien suojana sen takia koska sitä hiekkaa lensi tosi paljon silmiin. Tämä majakka sijaitsee 60 metriä meren yläpuolella ja jännittävää siinä on se että tämä majakka tulee tippumaan alas mereen noin 5-8 vuoden päästä. Syy siihen miksi se tulee tippumaan on että majakan takana on jyrkkä pudotus ja tämän jyrkän pudotuksen reuna halkeilee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.


Samana päivänä kävimme myös katsomassa yhtä kirkkoa (Mårup kirke), mitä olimme myös aikaisemmin käyneet katsomassa noin yhdeksän vuotta sitten kun olimme viimeksi käyneet Tanskassa. Outoa siinä oli se että kun viimeksi kävimme katsomassa sitä kirkkoa niin se oli kokonainen rakennus, mutta tällä kertaa siitä kirkosta oli vaan jäljellä pelkät seinät. Saimme tietää että kirkko oltiin purettu alas sen takia koska siinä paikassa missä tämä kirkko sijaitsee on samanlainen jyrkkä pudotus kun siellä majakalla, minkä reuna halkeilee koko ajan. Eli tätä kirkkoakaan ei tule olemaan enään jäljellä jossain kohtaa tulevaisuudessa. 



Iltapäivällä mentiin Lønstrup:iin joka on tosi pieni kylä joka on ihan lähellä Skallerup:pia missä meillä oli meidän mökki. Tosi pieni ja kaunis kylä! Lähdimme sinne syömään ja kävellen katselemaan paikkoja.



Lønstrup:issa oli myös tosi kiva pieni sisustus kauppa missä olemme käyneet ennenkin äidin kanssa ja tälläkin reissulla siellä tuli käytyä montakin kertaa! Parasta kaupassa oli se että heillä oli kaikki -50% alennuksessa, eli kaikki oli tosi edullista! Kaupasta löysin pari juttua jotka tarttuivat mukaan ja siitäkin tulee myöhemmin sitten erikseen postausta reissun ostoksista! Otin kaupasta myös vähän kuvia jotka näkyvät alapuolella...


Kun pääsimme takaisin mökkiin illaksi istuskelimme siellä hetken ja söimme myöskin jotain, mutta sen jälkeen lähdimme vielä kävellen yhteen maatilaan joka oli tosi lähellä koko mökki aluetta. Maatilalla oli vaikka mitä eläimiä ja oli tosi kiva saada vähän silittää ja ruokkia niitä! ♥






















lauantai 27. kesäkuuta 2015

Denmark Trip Day 1-2

Moikka ihanuudet! ♥ Nyt tulee ensimmäinen postaus Tanskan reissusta! Olen itsekin ihan innoissani että pääsen tänne blogiin näyttämään kaikki kuvat matkalta! Matkamme alkoi lauantaina 13.6. ja silloin lähdimme Turusta klo 8.00 aamu laivalla Ruotsiin. Olimme Ruotsissa noin klo 20.00 ja heti kun pääsimme ulos laivasta lähdimme autolla ajamaan Ruotsia läpi. Tällä matkalla on todellakin istuttu paljon autossa! Ajoimme tosi myöhään Ruotsissa mutta onneksi meillä oli hotelli varaus kaupungissa Borås minne jäimme yöksi nukkumaan. Olimme perillä hotellissa klo 24.00 yöllä, eli aika myöhään. Olimme kaikki tosi väsyneitä niin uni tuli kyllä tosi nopeasti heti kun pääsi sänkyyn nukkumaan. 


Seuraavana aamuna (sunnuntai 14.6.) meidän piti lähteä tosi aikaisin ajaamaan hotellista pois koska meidän piti ehtiä toiseen laivaan joka lähti Fredrikshamn:ista Tanskaan. Vaikka tulimme keskellä yötä hotellille niin kuvat yläpuolella otin aamulla ennen kun lähdimme ajamaan Fredrikshamn:iin. Hotelli oli tosi ihana sisäpuolelta ja ympäristö oli myös tosi kaunis! Kun saavuimme Fredrikshamn:iin ei mennyt pitkä aika ennen kuin pääsimme laivan sisään. Laivamatka kesti noin kaksi tuntia ja koko sen ajan istuimme ulkokannella. Ulkona oli niin lämmin ja ihana ilma niin siellä kannella sai mukavasti sen pari tuntia ottaa vähän aurinkoa. 


Kun laivasta pääsimme ulos olimme vihdoin perillä Tanskassa! Ajoimme autolla taas parisen tuntia kunnes päästiin Skallerup:piin mistä olimme varanneet oman mökin neljäksi yöksi. Olemme äidin ja isän kanssa olleet kyseisessä paikassa pari kertaa aikaisemmin ja olemme viihtyneet jokainen kerta tosi hyvin! Mökit koko alueella ovat tosi kauniita ja muutenkin koko ympäristö on tosi kaunis. Samassa alueessa löytyy rakennus minkä sisäpuolelta löytyy uimahalli, roomalainen kylpylä ja ravintola. Paljon aktiviteetteja löytyy myös niin kuin keilausta, tennistä, sulkapalloa ja minigolffia. Mikä parasta on myös Skallerup:issa on se että missä tahansa paikassa missä sinulla on oma mökki niin ranta on aina vieressä!


Omasta mielestäni mökki missä yövyimme oli aivan upea ja tosi tilava! Kaikki huoneet olivat tosi avaria ja valoisia. Kylppärissä oli myös jopa oma poreamme ja sauna! Mökille päästyämme otin myös teille pienet asukuvat omasta asustani, mikä oli ollut päällä koko päivän kun matkustimme Tanskaan.


Paita - Vero Moda
Bleiseri - BikBok
Laukku - Michael Kors
Housut - Freddy WR.UP
Kengät - Converse


Halusimme myös heti samana iltana kun saavuimme perille lähteä rannalle kävelemään! Kuvista ei voi mitänkään näyttää kuinka paljon rannalla tuuli. Siellä tuuli aivan älyttömästi että hiekkaa lensi silmiin, korviin, hiuksiin ja suuhun. Eli ei ollut mitenkään lämmin ilma niin itse vedin talvitakin päälle. Aallot rannalla olivat myös tosi isot tuulen takia ja myös vaahtoa lensi merestä tosi paljon!


Illan lopuksi ostin vähän vadelmia ja breezer:iä kaupasta ja laitoin poreammeeseen lämmintä vettä ennen kun lähdin nukkumaan.


Tässä oli siis ensimmäinen postaus matkastani Tanskassa, mitäs mieltä olette? ♥